perjantai 13. helmikuuta 2015

72. Uusia piirroksia kehiin

Kimo orhi, tausta lainattu dA:sta (Sweetlittlevampire)

Piirtointo on taas pikkuhiljaa palaillut ja olen jopa saanut jotain uutta aikaan. Ajanpuutteesta kärsin edelleen ja se ei tule miksikään muuttumaan, kun ylipiston viimeiset vuodet lähenevät. Yritän silti muistaa päivitellä tänne jotain silloin tällöin. Edellisestä kerrasta onkin ja luvattoman pitkä aika.. pahoitteluni. Tälläkertaa tämmöinen kuvapläjäys. Yritin tehdä ihan tutoriaaliakin tuosta alempana olevasta estekuvasta, mutta se vähän jäi vaiheeseen. Kenties esittelen jossain postauksessa linen piirtämistä ja käytän niitä tutoriaalikuvia avuksi :)
Olisiko sellainen hyödyllinen postaus, jossa neuvon linen/ääriviivojen piirtämistä ja miten siinä onnistuu helpoiten ja mitä erilaisia keinoja on olemassa?



Line Elisa, väritys minun käsialaani, tausta lainattu dA:sta (Sweetlittlevampire)

 Tähän varusteiden värinmalleja, että mikä kävisi parhaiten.. mutta lopulta päädyin punaiseen.

Tällainen siitä sitten lopulta tuli, tausta lainattu dA:sta (Sweetlittlevampire)


Oman tamman kohdalla edessä on orin etsiminen, nimittäin tarkoituksena olisi, että kesällä yritettäisiin saada tamma kantavaksi :) Nyt vaan odotellaan toukokuuta kuin kuuta nousevaa!